Showing posts with label valitusta. Show all posts
Showing posts with label valitusta. Show all posts

Monday, August 23, 2010

ohutta neuletta, ohutta lanka-harmitusta

On meillä kudottukin taas! Kesätunika/toppi/heitale valmistui juuri viimeisiin helteisiin. (Tai on täällä etelässä kuulemma vielä ollut lämmintä, itse pakenin pariksi viikoksi lomailemaan Inariin.) En tiedä mikä mun (muuten niin kilttiä) pokkaria vaivasi, mutta se ei sitten millään suostunut tarkentamaan vitkalaukaisimen kanssa oikein ja valotuksetkin meni miten meni. Siksi pahoittelut suttuisista kuvista!


Malli: oma pää
Lanka: Novita Bambu (unohdin laskea kerät, joten menekki =?)
Puikot: 4,5


Malli on ihan omasta päästä, sillä jälleen ajattelin että suippenevan putken neulominen ei ole rakettitiedettä. Noiden reikäkuvioiden sommittelu kyllä vähän tuotti tuskaa, mutta jotenkin ne asettuivat paikoilleen. Pääntien neuloin muutamaan kertaan ennen kuin sain muodon nätiksi. Jonkinasteisia ongelmia aiheutti myös se, että halusin ehdottomasti tehdä topin ohuesta langasta, paksuilla puikoilla että siitä tulisi laskeutuva. Valitsin langaksi Novitan Bambun (FAIL: kerron kohta miksi). Mutta, kun neulos muistuttaa muikkuverkkoa, sen mittojen asettumisen arviointi oli jokseenkin hankalaa. Kun olin kursinut olkapäät kiinni ja viimeistellyt pään- ja kädentiet kiinteillä silmuikoilla oli neule ensimmäiset viisi minuuttia hyvä, kunnes kaula-aukko valahti hyvinkin anteliaaksi ja kädentietkin lähestyivät vyötärönseutua. Tähän tepsi vielä yksi kerros piilosilmuikoita kiinteiden silmukoiden tueksi. Nyt malli tuntuu pysyvän muodossaan.


Tunikan voi asustaa vaikka näin! Kas, melkein kuin mulla olisi vyötärö. Hahaa!


Ja nyt palaan siihen miksi olen viimepäivinä kironnut tämän bambulangan sudeksi. Hypistellessäni paitaa ekan käytön jälkeen huomasin ison osan takakappaleesta kasvattaneen komean karvapeitteen. Eli siis langasta oli noussut yksittäisiä säikeitä neuleen pintaan. Syyksi päättelin sen, että olkalaukkuni vetoketju oli hangannut neuletta ja tarrannut kiinni putkilolangan säikeisiin. Harva neuletiheys tietenkin edesauttoi tätä. Pinta parani hieman kun pingottelin sitä aikani käsissäni, mutta eipä tuo yksittäinen karvainen kohta silmiä hivele. Ja noita karvoja nousee varmasti pintaan aina kun vaate osuu laukkuun, farkunnappiin, pesuohjelappuihin... Ei sinänsä mitään uutta Novitan lankojen kanssa häärätessä, mutta ihan ohuesti harmittaa. Onneksi tämä heitale on jo tyyliltään ei-niin-viimeistelty eli pienet epätasaisuudet ei-ihan-niin kamalasti häiritse.


^- Nypyt!
Murrrrrrr!

Monday, November 16, 2009

Lateksia ja hikipisaroita

Syy viimeaikojen blogihiljaisuuteen on lateksi. Ei, en ole estynyt kirjoittamastai hiostavissa latex-hepeneissä kekkuloimisen takia vaan olen ollut läheisessä kontaktissa kyseisen aineen kanssa vähemmän eksoottisissa, joskin höyryävän kuumissa merkeissä.



Alotin nimittäin pienen pintaremontin marsupaanipossulassa. Ensimmäisenä silmiin kävi vessan likaisenvaalea maali, johon päätin lätkiä uudet maalit päälle. Ihan niin helpolla tämä aloitteleva remonttireiska ei kuitenkaan päässyt. Huomasin nimittäin näyttäessäni seinälle maalipesuainetta ja mikrokuituliinaa että maali irtoilee kovin helposti seinästä. Konsultointi isän ja tikkurilan puhelinpalvelun kanssa paljasti karun totuuden. Seinään on sudittu lateksia ja jos haluaa uuden maalin tuossa pysyvän täytyy se nyhtää seinästä irti. Oh joy!





Ekologisena (ja nuukana) henkilönä hyökkäsin lateksin kimppuun äidiltä lainatulla höyrypesurilla (tv-shopissa siis myydään jotain oikeasti toimivaa ja hyödyllistä!!) ja parempien työvälineiden puuttuessa - juuresharjalla. Ilman haitallisia liuottimia! Mutta, kuten kuvasta näkyy hyvin irtoaa. Joskin maalia saa silti rapsutella irti ihan voimaa käyttäen. Nyt olen häärännyt huterilla tikkailla kolme iltaa seinän kimpussa ja tänään meinaan repiä viimeisetkin nurkat puhtaiksi. Sormeni syyhyäisivät jo päästä märkätilatasoitteen kimppuun...

Kun tästä urakasta on selvitty raportoin kyllä jotain ihan muuta esim. miten keepistä tuli liehuviitta.








Sunday, March 1, 2009

Yöelämää ja asiakaspalautteita

Ensimmäinen valmistuminen To-do listaltani on vihdoin tässä! Saanen esitellä oman versioni tästä vähän vaikeasti luokiteltavasta vaatekappaleesta.



Ravelryssa on tosi monta ohjetta, joissa on inspiraationa sama Eva Longorian päällä nähty takki. Vai olisikohan liivi oikea termi? Valitsin pohjaksi Katarzynan Longoria's Somethingin, mutta koska siinä kokona oli 40 laskin oman silmukkämäärän. En myöskään halunnut pelkästään kaulasta kiinnitettävää härpäkettä, joten lisäsin etukappaleiden reunaan ainaoikein-listat, joiden yläpäähän tein napinlävet. Mallineuleeksikin valitsin pidennetyn helmineuleen (mun lempparitekstuuri!) ja palmikkokuvion tein vähemmillä välikierroksilla. Tein lisäksi helmaan kavennuksia lisäämään malliin A-linjaa. Raglanit tein näppituntumalla, joten lopulta ohje toimi enää innostajana.

Kuvamateriaalin hankkimiseen taas meni aikaa sillä valmiina tämäkin tekele on ollut jo tovin. Päivänvaloon ulkosalle (edes parveketta pidemmälle) en ehtinyt kuin vasta äsken ja poseeraamaan piti lähteä ihan Poriin asti. Kiitokset yökuvista Katille ja kameralleen!


Malli: Longoria's Something, rankoilla muutoksilla
Lanka: Novita Aino, reilu 500 g
Puikot: 4 mm pyöröbambut

Tän mallin juttu on hauskan poolokauluksen lisäksi näyttävät palmikot. Tosi yksinkertainen tekniikka, mutta upea tulos. Olisi vain pitänyt tehdä ne ohjeen mukaiset määrät välikerroksia. Olisi tullut vielä muhkeampi jälki.



Takkiin hupeni nurkissa pyörinyt satsi petroolinsinistä Ainoa. Olen säästellyt tätä, jo lopetustuomion Novitalta saanutta lankaa johonkin kivaan ja tämä malli vaikutti juuri sellaiselta. Olen surkutellut että tätä lankaa ei enää valmisteta, mutta tämä projekti valaisi minulle syitä miksi lanka kenties on lopetettu.

Takki nimittäin rähjähti kun kastelin sen pingotusta varten. Pinnasta alkoi puskea pitkiä karvanpäitä ja takki oli kauttaaltaan nöyhtäinen. Nyt kun takki on ollut päällä nöyhtä on kietoutunut kunnon nypyiksi.




Homma risoi sen verran että päätin raapustaa Novitalle palautetta asiasta. Sehän on suorastaan jokaisen valveutuneen kuluttajan velvollisuus kohdatessaan epäkelpoja tuotteita (kröh). Ja oikein ystävällisin vastauksen heiltä kyselyyni sain. Ja kolahtipa postiluukkuuni muutama kerä lankaa hyvityksenä, se jos mikä saa unohtamaan moiset vastoinkäymiset.

Tuesday, July 8, 2008

Oranssia ja pinkkiä

Koskapa viime aikoina ei ole tapahtunut mitään merkittävää neulerintamalla, mutta hinku blogin kirjoittamiseen on suuri niin aloitetaanpa shoppailuilla. En tiedä mikä tässä laukussa iski, mutta kun sen YOOXilla näin (vielä alessakin!) niin se vain oli saatava. Ehkä se on tuo väri.



Puikoillakin on toki jotain, pitkästä aikaa. Nimittäin Ladysweater.

Neule sujuisi muuten mukavasti, mutta nämä addit tekevät työn jokseenkin hankalaksi.





Onhan se kiva että on käsiin sopiva puikko, mutta nuo mutkat ovat jo liikaa.