Taisin myös mainostaa kertovani tarinan liehuviittaisesta juhlijasta. Kerrotaanpas tämä tarina vihdoin. Asia menee pahasti vanhojen muisteluksi, sillä kaikki tämä tapahtui jo syys-lokakuussa.
Kaikki lähti liikkeelle siitä, että postiluukkuun ilmestyi kutsu juhlimaan rakkaan ystäväpariskunnan häitä. Juhla = hyvä tekosyy uuden mekon hankinalle. Olen jo aikaisemmin todennut että sovituskopit ja minä emme sovi yhteen (kiitos Ellos, että olet olemassa!), joten ompeleminen on toisinaan ihan hyvä vaihtoehto. Siltikin, vaikka räätälintaitoja ei minulle juuri ole siunaantunut. Minulla oli syksyllä, sittemmin jo laantunut, obsessio tulppaanimallisiin mekkoihin. Sellaiseen löytyi kaavat Modasta 6/08, joten ei mallin etsintään tarvinnut tuhrata liikaa aikaa. Kankaaksi hain Eurokaankaan halpaa feikkisilkkiä, josta löytyi kiva vadelmanpunainen väri.
Kaavat: Moda 6/08
Kangas: Eurokankaan tekokuitu
Modan kaavat on kivan simppeleitä, mutta ohjeiden selitysaste ei ole aina sunnuntaiompelijalle ihan riittävä. Ikuiseksi mysteeriksi minulle jäi kädenteiden pussiinompelu, vaikka siihen kyselin apuja keskustelupalstoja myöten. Jonkun kepulikonstin siihen keksin, mutta pieniä rakoja saumoihin jäi sinne tänne. Mekko valmistui silti nopeasti, joten siltä osin vaateongelmani oli ratkottu.
Juhlien jo lähestyessä tulin erehtyneeksi tuttavan luona järjestetyille vaatekutsuille. Sieltä poistuin leveä hymy kasvoillani ja uudet, vaalean violetit korkkarit kainalossa. Eikä ollut edes heräteostos kun on kerran juhlat tulossa! Mielessä kävi kyllä mahdollinen ongelma vadelmanpunaisen ja utuisen violetin yhteensovittamisesta. Mutta kuinka ollakaan, kerrankin 30 kilon lankavarastostani löytyi juuri sopivaa lankaa. Nimittäin vironvillaa, jossa juuri nämä kaksi sävyä liukuvat kauniisti toistensa lomaan. Eli huvin tekoon siis.
Huivin mallin päättäminen osoittautui asukonaisuuden työläimmäksi osuudeksi. Kolmiohuivi on tätimäinen, suorakaide tippuu olkapäiltä ja päätyisi lopulta uimaan boolimaljassa (?) ja boleron tai jakun tekeminen tuntui liian työläältä, ainakin liukuvärjätyllä langalla. Päädyin siksi pitkien mietintöjen myötä keeppiin. Koska Knittyn Aeolian-huivin pitsimalli on hivellyt silmiäni jo pidempään päätin soveltaa mallin siitä. Laskin sopivan määrän mallikertoja, jotta alareunankin pitsikuvio menisi tasan ja aloitin tekemällä muutaman ainaoikeinrivin jälkeen huivin ensimmäisestä pitsikuviosta pienillä puikoilla. Vaihdoin työn edetessä puikkoja paksummiksi, jotta keepille tulisi alhaalta levenevä malli.
Molemmissa kuvissa sama lankakerä...
Koska projekti oli sen verran soveltava, oli vähän vaikea arvioida huivin lopullista kokoa ennen pingotusta. Ennen pingotusta keeppi ylsi hädin tuskin olkapäiden peitoksi. Yllätys olikin melkoinen kun pingotuksen jälkeen mittaa olikin vyötärölle asti! Hetken jo mietin teenkö vielä loppulangoista uuden yrityksen (minähän en tekeleitäni pura). Mutta päätin kuitenkin tyytyä viittaani ja kyllähän se viilenevässä loppusyksyn säässä ihan hyvä valinta olikin.
Posts
