Thursday, February 5, 2009

The day that never comes

Sitä päivää odotellessa, että saan kuvattua kunnon kuvat upealla Dropsin mallilla tehdystä jakustani, on pakko postata tyhmiä räpsäyksiä pimeistä sisätiloista. Ei vaan malta enää.

Otsikko (joka sinänsä ei liity projektiin mitenkään) johtuu siitä että tuntemukseni mallia kohtaan ovat kehittyneet suunnilleen samalla kaavalla tuota Metallican biisiä ja tätä mallia kohtaan. Kun biisi soi ekoja kertoja radiossa se oli minusta kauhea. Kummallisia osia, jotka eivät mielestäni istuneet kokonaisuudeksi millään. Inhosin myös tätä mallia kun se jo aikoja sitten Garnstudion sivuille ilmestyi. Kummallinen laatikko ja tuo kauluskin, eihän tuo näytä miltään. Nyt väännän radiota kovemmalle ja karjun mukana kun Rockilta pärähtää uutta Metallicaa soimaan. Kummasti huomasin myös Ravelryssä hengailevani tämän mallin projektien parissa. Ja tajusin että minunhan on saatava tämä takki.


Takki halusi langoikseen vuosi sitten alesta hamstratun suklaisen Mambon. Noudatin jälleen kerran mallia orjallisesti. Raglanhihat olisi kyllä oleet kiva poikkeama, niitä monet olivat malliin soveltaneet, mutta en jaksanut miettiä moisia. Tämä kostautui siinä vaiheessa kun hihojen ompelu tuli ajankohtaiseksi. Ompelu on muutenkin inhaa, mutta paksulla langalla hihojen istuttelu siististi on minulle täydellinen mahdottomuus. Muhkura siellä pingottuma täällä - Eli seuraava projekti on raglan. Sen verran uskalsin mallin kanssa soveltaa että tein kainaloihin asti pyörönä ja hihat myös pyörönä Magic Loop-tekniikalla, jota kokeilin nyt ekaa kertaa. Magic Loop on muuten tosi näpsäkkä korvike sukkapuikoille, ehkä meitsikin vielä innostuu kutomaan sukkia.

Viostaan huolimatta tämä on mahtava vaate. Tyylikkään yksinkertainen ja pehmeän lämpöinen. Love is a four letter word.

Malli: A-linjainen DROPS takki jossa 3/4 -pitkät tai pitkät hihat
Garnstudio
Lanka: Novita Mambo 700 g plus muutama metri kahdeksatta kerää
Puikot: 5,5 mm pyörö



Jämiksistä syntyi vielä Robin's egg blue hat. Ekassa kuvassa olen kyllä tärähtäneen näköinen mutta se johtuu siitä että selkäni takana on telkussa Ismo!


Malli: Robin's egg blue hat
Lanka: Novita Mambo, n. 90 g ja pätkä Floricaa
Puikot: 4,5 mm sukkikset ja 5,5 mm pyörö

Ja vielä loppuun jotain sinistä, joka on hypännyt puikoilta pois. Mutta se onkin sitten ihan toinen postaus se. Nyt Tehiksen, mallilehtien ja ravelryn kimppuun. To-do-listini Canto-liivi kaipaa mallia.



1 comment:

* said...

IHANA!

Ma oon kanssa aatellu kutomista taalla, mutta huvittaa kovasti naissa lampotiloissa. Kutominen vaatii minulle lumisateen ulkona:)Jos Silleen ylimaarasta aikaa ja vaivaa ja lankaa loytyy, niin pipo ois kiva Suomen tuliainen Losiin:)

Hih